Viimeisimmät artikkelit

Suomalainen Taide
Taiteen rahoitus Suomessa: Haasteet ja mahdollisuudet
by Maija/ on 25 Jun 2024

Taiteen rahoitus Suomessa: Haasteet ja mahdollisuudet

Taide on keskeinen osa Suomen kulttuurielämää, ja sen tukeminen on tärkeää taiteen säilymisen ja kehittymisen kannalta. Ilman taiteen tukemista, ei taidetta voida esittää samalla tavalla kuin nyt. Rahoituksen monipuolisuus on avainasemassa, jotta taiteilijat voivat luoda ja jakaa teoksiaan laajalle yleisölle. Tässä artikkelissa tutustumme siihen, miten taiteen rahoitus Suomessa tapahtuu nykypäivänä, sekä sen haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Taiteen rahoitus Suomessa nykypäivänä Suomessa taiteen rahoitus perustuu pääasiassa valtion ja kuntien myöntämiin avustuksiin ja tukiin.

Taiteilijat
Parhaat Pikku Myyn sanonnat
by Maija/ on 20 Aug 2022

Parhaat Pikku Myyn sanonnat

Kaikkihan me muistamme Muumeista Pikku Myyn, tuon pienen ja herttaisen, mutta toisinaan myös pippurisen ja ärhäkän ystävämme. Hän on peloton ja rohkea sekä aina valmiina uuteen seikkailuun. Hän on hyvin itsevarma ja haluaa siksi päättää ihan itse, mitä kulloinkin tekee. Pikku Myyn sanonnat ovat jääneet kirjoista mieleen ja tunnustatko itse lainaavasi niitä toisinaan? Minä ainakin myönnän, että joskus on hiukan Pikku Myymäinen olo ja on ihan pakko sitoa nuttura pään päälle sekä heittää ilmoille jokin viisaus.

Taiteilijat
Mallin työ vaatii paljon
by Maija/ on 08 Aug 2022

Mallin työ vaatii paljon

Mallin työ kiinnostaa monia, sillä sen ajatellaan olevan muun muassa luovaa ja mielenkiintoista. Tämä on totta, mutta mallina toimiminen on myös raakaa työntekoa, josta glamour on useimmiten kaukana. Työhön voi valmistautua käymällä mallikoulun, joskin tärkein työssä tarvittava oppi tulee yleensä kokemuksen myötä. Mallilta vaaditaan muuntautumis- ja heittäytymiskykyä sekä taitoa esiintyä, mutta ennen kaikkea edellytetään muista erottuvaa ulkonäköä. Monipuolistuva mallin työ Erityisesti aikaisemmin malleille on asetettu hyvinkin tarkkoja rajoituksia muun muassa pituuden ja vartalon mittojen suhteen.

Suomalainen Taide
Kuuluisa suomalainen taideteos
by Maija/ on 14 May 2022

Kuuluisa suomalainen taideteos

Kuuluisia suomalaisia taideteoksia on varmasti useampia, mutta tällä kertaa valitsimme niistä yhden eli Hugo Simbergin vuonna 1903 maalaaman teoksen Haavoittunut enkeli. Se on viehättänyt katsojia vuodesta toiseen ja se on äänestetty ‘Maamme tauluksi’ Ateneumin äänestyksessä vuonna 2006. Maalaus herättää jostain syystä tunteita, koska siinä kaksi totista poikaa kantavat paareilla haavoittunutta enkeliä. Myös maisema on varsin autio. Suomalainen taideteos syntyi hitaasti Hugo Simberg työsti teostaan varsin pitkään. Ensimmäiset luonnokset aiheesta syntyivät jo vuonna 1898, kun hän palasi Italiasta.

Suomalainen Taide
Helsingin galleriat tarjoavat monipuolisia taide-elämyksiä
by Maija/ on 23 Apr 2022

Helsingin galleriat tarjoavat monipuolisia taide-elämyksiä

Helsingin galleriat tarjoavat taide-elämyksiä laidasta laitaan niin kaupungin asukkaille kuin turisteille. Kerromme tässä artikkelissa Helsingin taidegallerioista, joita on kaupunki pullollaan. Kaikkea ei pysty yhdessä kirjoituksessa käsittelemään, mutta keskitymme keskeisimpiin gallerioihin. Helsingin taidegalleriatarjonta kattaa laajasti taiteen erilaisia lajeja. Lähes kaikki galleriat ovat arvostettuja ja tunnettuja sekä Suomessa että ulkomailla. Gallerioita löytyy pienistä opiskelijagallerioista aina suuriin kaupallisiin taidegallerioihin, joissa on esillä tunnettua kotimaista ja ulkomaalaista taidetta. Helsingin galleriat levittäytyvät ympäri kaupunkia Helsingin taidegalleriat sijaitsevat eri puolilla kaupunkia.

Suomalainen Taide
Turun taidemuseo ja upea miljöö
by Maija/ on 23 Apr 2022

Turun taidemuseo ja upea miljöö

Mielenkiintoisen historian omaava Turun taidemuseo on sijainnut samassa paikassa jo vuosia. Se rakennettiin Puolalanmäelle 1900-luvun alussa ja siellä se on toiminut pitkään huolimatta sota-ajan tuomista vaikeuksista ja remonteista ennen 100-vuotisjuhlallisuuksia. Museo on toiminut aina aktiivisesti ja tärkeänä pidettiin myös sitä, että taidekouluja oli jo 1800-luvulla. Turussa avattiinkin Suomen ensimmäinen piirustuskoulu vuonna 1830. Maalaus ei tuolloin ollut ohjelmassa virallisesti, mutta öljyvärimaalausta oli mahdollista kokeilla tuntien jälkeen. Miten Turun taidemuseo sai alkunsa? Suomen historian toinen taidemuseo Ateneumin jälkeen oli taidemuseo Turku.

Suomalainen Taide
Designmuseo
by Maija/ on 29 Dec 2021

Designmuseo

Designmuseo on Helsingissä Kaartinkaupunginosassa sijaitseva taidemuseo. Museo on yksi suomalaisista taiteen vastuumuseoista. Kuten muillakin suurilla taidemuseoilla Suomessa, niin Designmuseollakin on pitkä historiansa. Se perustettiin vuonna 1873. Alun perin se perustettiin, koska tarvittiin erityinen tila taideteollisuuden opetuskokoelmaksi. Nykyisissä tiloissaan Korkeavuorenkadulla aivan Johanneksen kirkon läheisyydessä museo on toiminut vuodesta 1978 lähtien. Museon kanssa samassa rakennuskompleksissa toimii arvostettu Suomen arkkitehtuurimuseo. Designmuseo – muotoilun vaalija Designmuseolle annettu valtiollinen vastuutehtävät on kerätä ja tallentaa muotoilukokoelmaa Suomessa.

Suomalainen Taide
Muumien viisauksia
by Maija/ on 22 Aug 2021

Muumien viisauksia

Muumit ovat varmasti kaikille suomalaisille tuttuja hahmoja, mutta tiesitkö, että ne ovat myös suomalaista taidetta parhaimmillaan? Nämä hauskat hahmot ovat onnistuneet valloittamaan myös meidän aikuisten sydämet, eikä aivan suotta. Muumeilta löytyy nimittäin lukuisia elämänviisauksia, joista me voisimme ottaa opiksemme jokapäiväisessä elämässä. Muumien viisauksia kuuntelemalla voi siis viisastua myös itsekin. Jos haluat oppia positiivista elämänasennetta muumeilta, kannattaa ehdottomasti jatkaa lukemista. Muumien viisauksia Pikku Myyltä Yksi kaikkein riemastuttavimmista muumihahmoista on ehdottomasti Pikku Myy.

Suomalainen Taide
Suomen taide ja sen historia
by Maija/ on 04 Aug 2021

Suomen taide ja sen historia

Jos ajatellaan taidetta vain kuvataiteen kannalta, alkaa Suomen taide ja sen historia jo aina kaukaa kivikaudelta asti. Kalliomaalaukset sekä kiviset hirven- ja karhunpääteokset edustavat ensimmäisiä taideteoksia. Taide eli omaa elämäänsä läpi rauta- ja pronssikauden, ehkä välillä taantuen ja välillä nousten loistokkaammaksi ja koristeellisemmaksi. Suomessa alkoivat taiteiden merkkiteokset syntyä varsin myöhään sillä, taiteet vaativat tietynlaisia institutionaalisia puitteita, joita Suomessa ei ollut juurikaan. Suomen taide näkyy myös rakennuksissa Keskiajalla rakennustaidetta edustivat pääosin kivikirkot, joita rakennettiin yli sata.

Taiteilijat
Aatamin luominen on yksi maailman tunnetuimpia taideteoksia
by Maija/ on 03 Apr 2021

Aatamin luominen on yksi maailman tunnetuimpia taideteoksia

Aatamin luominen on yksi Sikstuksen kappelin tunnetuimpia ja merkittävimpiä freskoja, jonka Michelangelo maalasi vuoden 1500 alussa. Se kuvastaa Aatamin, Raamatun ensimmäisen ihmisen, luomista. Maalauksessa Jumala antaa maassa makaavalle Aatamille elämän sekä tietoisuuden koskettamalla tätä. Maalauksen sommittelussa tämä käsien kosketus on keskipisteessä. Sijainniltaan teos on kappelin kattoholvin keskeisimpiä maalauksia sekä myös yleisesti yksi maailman tunnetuimpia taideteoksia. Aatamin luominen kätkee sisäänsä monia yksityiskohtia Taideteoksena Aatamin luominen kätkee sisäänsä monia merkittäviä yksityiskohtia. Maalauksen keskiössä kuvattu käsien kosketus tiivistää ja huipentaa koko maalauksen energian.

Suomalainen Taide
Jean Sibelius – säveltäjä mestari
by Maija/ on 10 Feb 2021

Jean Sibelius – säveltäjä mestari

Sibelius on kuuluisin suomalainen säveltäjä ja hänen teoksiaan on kuultu myös maailmalla. Finlandia hymni on esiintynyt jopa televisiossa esitetyssä amerikkalaisessa Walking dead sarjassa. Se on yhteys, jota ei heti osaisi odottaa. Hän alkoi säveltää jo hyvin nuorella iällä. Sibeliuksen tuotantoa Sibelius syntyi vuonna 1865 ja vuosien 1880-1885 välissä hän sävelsi 15 teosta. Hän opiskeli nykyisessä Sibelius akatemiassa 1885-89 säveltäen tällä Helsingin kaudellaan lähes sata teosta. Näiden ansiosta häntä alettiin pitämään musiikkinerona.

Suomalainen Taide
Taiteilijan malliksi vaikka ilman hiuksia
by Maija/ on 10 Feb 2021

Taiteilijan malliksi vaikka ilman hiuksia

Taidetta löytyy monenlaista, mutta yksi sen suosituimmista muodoista on kuvataide. Kuvataiteen tuottamiseen tarvitaan kuitenkin aina aihe, ja useat taiteilijat käyttävät myös eläviä malleja. Elävän mallin maalaaminen on taiteilijalle huomattavasti haasteellisempaa kuin esimerkiksi valmiista valokuvasta mallin ottaminen. Miltä sinusta kuulostaisi ruveta vaikka taidemaalarin malliksi? Monia oma esilläolo ja huomion kohteena oleminen saattaa ujostuttaa, sillä nykypäivän kauneusihanteet ovat hyvin rajallisia ja ihmiset haluavat mahtua samaan muottiin. Taiteilijat ovat tästä kuitenkin eri mieltä, sillä he etsivät usein mallikseen realistisia ja tavallisia ihmisiä, eikä pieni kaljuuntuminen, raskausarvet tai vatsan pullottaminen haittaa ollenkaan – päinvastoin.

Suomalainen Taide
Michelangelo taiteilijana
by Maija/ on 05 Jan 2021

Michelangelo taiteilijana

Michelangelo oli italialainen aikansa suurimpiin kuuluva taiteilija. Hän oli niin kuvanveistäjä ja taidemaalari kuin arkkitehti ja runoilijakin. Hänen työnsä kuuluvat täysrenessanssin aikakaudelle ja noudattavat tuolle ajalle tyypillisiä taidesuunnan virtauksia, joita nähtiin 1400-1500-luvuilla. Michelangelon tärkeimmät työt Michelangelo oli varsin tuottelias taiteilija uransa aikana. Hän on luonut monia maailmankuuluja taideteoksia. Veistosten puolelta erityisesti vuoden 1513 Kuoleva orja on hyvin tunnettu. Myös Maria, lapsi ja Johannes Kastaja sekä Neitsyt Maria ja lapsi ovat Michelangelon kuuluisia töitä.

Suomalainen Taide
Taidelainaamo lainaa taidetta
by Maija/ on 22 Dec 2020

Taidelainaamo lainaa taidetta

Taidelainaamoja on ollut Suomessa jo vuosikymmenien ajan. Kyseessä on siis lainaamo, josta voi sen nimen mukaisesti lainata haluamaansa taidetta. Taidelainaamon kautta voidaan välittää eri taiteilijoiden teoksia niin yksityisille henkilöille kuin myös yrittäjille. Miksi taidetta lainataan? Monet yksityiset henkilöt haluavat taidetta kotiinsa. Taide kuitenkin maksaa kohtalaisen paljon, joten sellaista ei välttämättä ole varaa hankkia. Tässä kohtaa taidelainaamo tulee apuun, sillä sen avulla taidetta saa kotiinsa edulliseen hintaan. Joissakin tapauksissa teoksen voi myös lunastaa itselleen maksamalla sitä erissä.

Suomalainen Taide
Suomalaiset nettikasinot taidenäyttelyn aiheena
by Maija/ on 23 Nov 2020

Suomalaiset nettikasinot taidenäyttelyn aiheena

Taidetta ja siten taidenäyttelyitä voi saada aikaan ihan mistä tahansa pelkästään mielikuvitustaan ja rohkeuttaan käyttämällä. Moni kuitenkin kokee, että ei välttämättä löydä niin paljon uusia aiheita kuin olisi toivonut. Suomalaiset nettikasinot tai uusimmat nettikasinot ovatkin hyvin erikoinen ja takuulla ainutlaatuinen idea taiteen inspiraatioksi – niiden sivustot ja itse pelit ovat täynnä erilaisia tyylejä ja teemoja laidasta laitaan. Suomalaiset nettikasinot ovat kasinoita, mutta netissä. Niillä on satoja ja joskus jopa tuhansia pelejä, joiden pelityypit, teemat, tyylit ja grafiikoiden toteutukset vaihtelevat laidasta laitaan.

Suomalainen Taide
Taidenäyttelyt sopivat kaikille
by Maija/ on 08 Nov 2020

Taidenäyttelyt sopivat kaikille

Erilaiset taidenäyttelyt ovat hyvin yleisiä Suomessa, ja niitä on tarjolla lähes jokaisella paikkakunnalla eri ajankohtina. Taidenäyttelyt eivät ole pelkästään taiteen harrastajia varten, vaan niistä voivat nauttia aivan kaikki halukkaat aina lapsista aikuisiin. Taidenäyttelyt sopivat myös lapsille Taidenäyttelyt sopivat usein koko perheelle ja etenkin lapsi voi saada niistä runsaasti innostusta oman taiteen luomiseen. Lähes näyttelyyn kuin näyttelyyn voi mennä myös lasten kanssa, mutta Suomessa on ajoittain tarjolla myös nimenomaan lapsille suunnattuja ja lapsia kiinnostavia taidenäyttelyitä.

Suomalainen Taide
Suomalaiset taiteilijat
by Maija/ on 05 Oct 2020

Suomalaiset taiteilijat

Suomalaiset taiteilijat ovat luoneet paljon kaunista taidetta monessa muodossa. Esimerkiksi Finlandian säveltäjä Jean Sibelius on merkittävä tekijä suomalaisen taiteen historiassa. Kuuluisuutta ja arvostusta ovat niittäneet muutkin, Tove Jansson, Väinö Linna ja Juice Leskinen, vain muutamia mainitakseen. Taide ei ole vain pensselin vetoja kankaalle, se voi olla niin paljon enemmän, niin monimuotoista, ettei sitä heti osaa ajatellakaan. Suomalaiset taiteilijat jättävät jälkipolville paljon ihailtavaa ja ihmeteltävää kauneutta. Taidetta tulisi vaalia ja varjella, että se säilyisi mahdollisimman pitkään.